Ennen kuin tapasimme Tuulin kanssa Bentheä, päätimme tehdä perinteistä makaronilaatikkoa. (Jaani oli tavannut Benthen varhain aamulla, koska Jaani on eri paikassa töissä)
Emme työskentele samoissa kohteissa Tuulin kanssa, kuten olin aikaisemmin kuvitellut. Itselläni työt alkavat huomenna klo8 Friedrich-Wilhelm-Platzilla. Kartan mukaan tulisin työskentelemään puistossa, mutta sen näkee tarkemmin huomenna. Työskentelemme 9h päivässä, jonka aikana meillä on kaksi 30min palkatonta ruokataukoa (vaikka emmehän me palkkaa tästä saa, but you know what I mean :P)
Tapaamisen jälkeen suuntasimme Tuulin kanssa Alexanderplatzille tyydyttämään shoppailuhaluja, jonka onnistui mainiosti. Saimme hankittua mm. pakolliset postikortit sekä jotain pientä itsellemme.
Alexanderplatzin ostoskeskus
Postikortteja
Illalla alkoi kuumeinen karttojen ja google mapsien selailu, jotta aamun aikataulu olisi tarkasti selvillä ja että olisimme ajoissa paikalla. Jos satutte olemaan Berliinissä ja tuntuu vaikealta löytää sitä oikeaa julkista liikennevaihtoehtoa, kannattaa tsekata http://www.bvg.de/. Toimii siis samalla tavalla kuin Suomessa pääkaupunkiseudun http://www.hsl.fi/.
Ensimmäinen kohteeni sijaitsee Friedenaussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti